03 marraskuuta 2013

Ahvenanmaalla päiväreissulla 31.10.2013

Päivänverran tuli käytyä Ahvenanmaalla työporukan kanssa. Meno aamuvarhain lentokoneella ja paluu jo entuudestaan tutulla Viking Grace laivalla. Ahvenanmaalle järkkäsin panimotutustumisen paikalliseen Stallhagenin panimoon. Panimo sijaitsee noin 20min ajomatkan päässä Mariehaminasta (n. 18km). Panimolla meidät vastanotti Toimitusjohtaja Jan Wennström. Jan itse kertoi olleensa kolmisen vuotta panimon toimitusjohtaja ja tulleensa panimohommiin ihan muista hommista (finanssiala). Tämän myös ajoittain huomasi hienoisena kokemuksen puutteena oluttietämyksessä, mutta muutoin oikein mukavan esittelykierroksen hän sai pidettyä.


Panimolla on n. kahdeksan työntekijää. Itse panimomestari oli juuri jossakin työmatkalla ja hän ei näinollen päässyt osallistumaan keskusteluihin ja kierrokselle. Panimorakennus oli vanha ensimmäisen maailmansodan ajoilta ja paikkana oikein viehättävä. Sen kupeessa toimii Gastropub, jossa voi nauttia paikallisia herkkuja. Ateriat valmistetaan paikallisista aineksista ja tarjolla löytyy mitä kulloinkin paikalliset kalastajat, metsästäjät, tuottajat jne ovat saaneet kasaan. Pubin puolella oli myös gastromyymälä, josta sai ostettua paikallisia tuotteita ja pieniä määriä olutta. Olutta ei ollut paljoa tarjolla tilanpuutteen vuoksi. Pubissa oli näytillä useita "erikoispullotteita", joita ajanmyötä on tilattu mm. linnanjuhliin.

Gastropubin silmänruokaa


Pullotusosasto
Alkujutustelun ja esittelyjen jälkeen siirryttiin tuotantokierrokselle. Ensimmäisenä tuli vastaan pullotushuone. Pullotus on hoidettu pääosin koneellisesti, mutta miestyövoimaa tarvitaan mm. pullojen laatikoihin pakkamiseen. Kapasiteetti on noin 2000 pulloa tunnissa. Pulloina käytetään nykyään yhtä mallia (0,33l) ja valmistuksessa käytetään kierrätyslasia.

panimoteknikko tuotannossa

Seuraavana oli vuorossa itse oluenpano. Tähän tarkoituskeen panimolla löytyy kaksi sammiota. Yhdestä keitosta saadaan n.7000l bruttona, joista lopputuotos on noin 6000l (Netto). Valmistuksessa käytetään tällä hetkellä Tanskalaista mallasta, mutta tulevaisuudessa on tähtäimessä Ahvenanmaalaisen maltaan käyttö. Noin 80% käytetystä maltaasta on Pilsnermallasta. Valmistetusta oluesta n. 70% on Lageria. Mäskäys kestää 45-60 min ja mausteita käytetään harvemmin, mutta esim. Hunajaoluessa on käytetty yhteen keittoon n. 40kg paikallista hunajaa.


Kypsytystankit a 7000l
Tämän jälkeen siirryttiin kypsytyshalliin. Tässä hllissa oli 9kpl 7000 litran tankkeja. Näissä olutta kypsytetään tuotteesta riippuen 4-8 viikkoa. Vuosituotanto oli vuonna 2012 n. 430 000 litraa. Jan kertoi, että tämä kypsytyskapasiteetti on tällä hetkellä pullonkaulana tuotannossa, jonka vuoksi uusien tankkien ostoprosessi on jo käynnissä ja panimo odottaakin viittä lisätankkia lähiaikoina. Kapasiteettia saadaan nostettua jopa 800 000 litraan vuodessa.


Kaikki oluet ovat pastöroimattomia täysmallasoluita ja muutamia tuotteita on suodattamattominakin. 35% tuotannosta astioidaan terästynnyreihin ja matkaa ravintoloihin. Wennström sanoi, että panimo keskittyy suurimmalta osin mainstream markkinoille, eli mikään BrewDog ei ole tarkoitus olla, vaan suurin menekki tulee perusoluista.
Kierroksella juteltiin enemmänkin, mutta tarkkoja muistiinpanoja ei tullut tehtyä, joten jotakin oleellista on tässä saattanut jäädä mainitsematta, mutta kierroksen jälkeen oli aika siirtyä gastropubin puolelle olutmaistiaisiin.

Maistiaisiin kuului viisi olutta. Näiden kanssa tuli lisäksi pieni gatrso-annos paikallisia herkkuja. Jan halusi korostaa oluen maun muuttumista hyvän ruuan seurauksena. Mitään tarkkoja nootteja en kirjannut, motta jotakin pientä on alla.

Maistelu aloitettiin vasemmalta oikealle

Stallhagen III, 4,5%
Pilsner- ja karamellimaltaita. Humalina Magnum, Tettnag, Mittelfruh. Perus keppanan tuoksu. Hieman keinokäynyt, toffeinen ja vetinen. Maku mieto ja tavallinen (aika vetinen). Jälkimaku miedon humalainen. Tyypillinen maitokauppa lager. 

Stallhagen Delikat, 4,7%
Tumma lager. Pilsner- ja tummat maltaat. Humalina Magnum ja Saaz. Tuoksu paahteisempi, lagermaisempi ja kaakaoisempi. Maku paahteisen mieto, hieman hiivaa ja kaakaota. Myös hyvin kevyt.

Stallhagen Pale Ale, 6%
Pilsner- ja Crystalmaltaat. Humalina Chinook, Centennial ja Willamette. Hedelmäinen, huomattavasti humalaisempi ja enemmän luonnetta. Maussa on enempi paksuutta, sitruksista humalaa, puraisevaa hiilihappoa. Raikas ja huomattavasti luonteikkaampi kuin delliset, muttei makuelämys. Aletaan jo lähestymään kunnon olutta.

Stallhagen US Red Ale, 6%
Maltaina panimomestarin oma salainen sekoitus (?). Humalina Chinook ja Amarillo. Tuoksu paahteinen humalainen, pihkainen ja mokkainen. Maku paahteisen kaakaoinen, mokkainen, pihkaisan humalainen. Paras tähän mennessä. Eniten syvyyttä.

Stallhagen Black vanilla cinnamon 6%
Tämä ei ole vielä myynnissäkään vaan vasta tulossa. Keitossa käytetty kanelitankoa ja vaniljatankoa maunantoon. Tuoksu on miedon karamellinen, jouluinen ja pehmeän jauhoinen. Maku myös jauhoisen pehmeä ja mausteinen. Karamellia ja kuivaa leipäisyyttä. hieman hapan. Tuhdimpi, muttei hankala. Nahkaista mokkaisuutta. Tässä "body" oli paras ja kokonaisuus muutoinkin ihan kelpo.

Maistelujen jälkeen oli aika jatkaa Mariehaminaan, josta laivakin myöhemmin lähti. Panimokierros oli kokonaisuudessaan onnistunut ja mukava. Jos Ahvenanmaalla pyörii, kannattaa piipahtaa oluelle.




Laivan lähdettyä kävimme melko suoraan päivällispöytään. Ruoka oli oikein maukasta ja sopivan hintaistakin, varsinkin, kun ei itse joutunut maksamaan. Alkuruuaksi otin yrttimarinoitua vasikanposkiterriiniä karviaismarjakompotilla. Pääruuaksi Tournedos rossinia, ankanmaksaa ja tryffeliä porftviinikastikkeella. Jälkiruuaksi paistettua omenaa kanelilla, inkiväärillä ja paahdetuilla pähkinöillä, kinuskisiirappia ja vaniljajäätelöä.




Ennen aterioita otin pieneksi aperitiiviksi portviiniä ja ruuan kanssa join Espanjalaista punaviinia. Näistäkin tuli tehtyä muutama havaintokirjaus.

Niepoort' Colheita 1999, 20,5%

Kyseessä on siis single vintage Tawny port, joka on kypsytetty vähintään 7-vuotta 550l tammitynnyreissä ennen pullotusta. Portviinien herkkua siis. Tämä port on kypsytetty melkein 13 vuotta. Sokereita tässä on 119,1g/l.

Tuoksu oli lämpimän rusinainen ja suklainen. Tuoreita ja kuivia rypäleitä, kaakaota, mantelia, muskottia ja espressoa. Todella hyvä tuoksu. Maku on miellyttävän pähkinäisen makea. Makeus ei ole yliampuvaa vaan tamminen kuivuus taittaa sitä sopivasti. Keskimieto hapokkuus ja paahteisuus. Jälkimaku rypäleinen ja paahteisen makea. Oikein hyvää. Jos tätä olisi voinut ostaa, niin mukaan olisi lähtenyt.

Bodegas Muga Rioja Reserva Selección Especial 2005, 13,5%

Riojan alueen punaviini, jossa rypäleinä käytetty 70% Tempranilloa, 20% Garnachaa ja 10% Mazueloa sekä Gracianoa. Viini on kypsytetty alkuun amerikkalaisissa tammitynnyreissä 6kk, jonka jälkeen seuraavat 30kk se on kypsynyt 225l ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Tämän jälkeen sen annettiin kypsyä vielä pullossa 12 kuukautta viinikellarissa ennen myyntiin lanseeraamista.

Tuoksu on keskikuivan paksu, keskitanniininen, hapahko, marjaisa ja pyöreä. Maku on happaman marjaisa, kuivahko ja täyteläinen. Jälkimaku kuivan tanniininen. Hyvää viiniä viiniamatöörille (itselleni).


Hyvissä ajoin ennen reissua olin järkkäillyt pientä yllätystä tiimilleni. Saatiin erikoistilaisuus (ja harva tämän saakin) tutustua ruokailun jälkeen uuden laivan sieluun ja tekniikkaan, eli komentosiltaan ja konehuoneisiin. Laivan sähkömestarin ja perämiehen johdolla kierrettiin aloittaen konehuoneen valvomosta ja kierrettiin kaikki konesalit ja sähkökeskukset ym, jonka jälkeen tutustuminen päätettiin komentosillalle. Tarkkoja detaileja en voi kertoa (jokseenkin salaista ja onko se enään tämän blogin asiakaan), mutta olihan tuollainen nestemäisellä kaasulla kulkeva uuden karhea, yli 57000 GT:n alus mielenkiintoinen. Muutaman kuvan voin laittaa näkyviin jos jotakuta kiinnostaa.


Koneiden pääkuva
Komentosillan tutkanäkymää
Komentosilta, luotsin ohjaamoa
Yksi neljästä pääkoneesta
Konehuoneen komentokeskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti