12 heinäkuuta 2013

Turku ja Kerttulin kievari

Paikasta on sen verran tullut mainintoja viskifoorumille, että pitihän se katsastaa pienen kesäisen Turkureissun yhteydessä. Piiloisa paikka ja mukavasti 300m päässä maijoituksestani.
Hyllyjä tosiaan koristelee reilu 200 pulloa viskejä. Mukavan oloinen mesta muutoinkin. Rauhallisuus, pienuus ja hinnat jäi mieleen positiivisena.


Ensimmäinen viskivalinta oli Balvenie. Omaa kaappia koristaa kyseinen pullo, joten maistelin sen ennen oman pullon avausajankohtaa. 


The Balvenie 14yo Roasted Malt, 47,1%

T: samaa pesuainetta kun olen löytänyt muistakin Balvenieista. Pientä pistävää laventelisuutta, mallasta, sitrusta ja hunajaa. Ei mikään spessu. 
M: alun happamuuden ja sitruksisuuden jälkeen maku pehmenee hieman hunajaisemmaksi ja viljaisaksi. Jälkimaku aika kevyt ja ohut. Hieman vaniljaa ja aavistus fariinia. 

Hieman oli pettymys. En oikein löytänyt mitään uutta tästä. Tuli lähinnä mieleen edelliset maistetut Balveniet, varsinkin single cask. Täytyy vielä tutkailla uudelleen tilaisuuden tullen.



The Balvenie 17yo Madeira Cask, 43%

T: nyt tulee jo erilaista fiilistä. Lämmintä mausteisuutta ja pehmeää hedelmää. Viinin tuoksu tuntuu alussa hyvin. Toffeeta. Lasiajan kanssa paahtunutta mokkaa. 
M: maku alkaa makeampana ja mausteisempana kuin yleensä Balvenie. Hieman tulee mieleen Portwood. Fariinisokeria, hunajaa, luumua, vaniljaa, suklaata ja miedosti laventelia. Saippuaisuus on aavistuksen pientä. 
Tämä toimi paremmin kuin edellinen. 


Hazelburn 8yo Sauternes wood, 55,9%

5 vuotta refill Bourbon tynskissäm jonka jälkeen 3 vuotta Sauternes tynnyreissä. 
T: pölyinen ja imelä. Hapanta hedelmää, paljon toffeeta ja kermaa, pientä nahkaisuutta ja viinimäistä tunkkaisuutta. 
M: sellaisenaan erittäin kireä. Makeaa puuta ja ylikypsää luumua. Ihan hyvä jälkimaku. Pehmeää viljaa ja makeutta. Veden lisäyksen jälkeen toffeeta irtoaa entisestään ja hedelmäisyys lisääntyy tuoksussa. Alun kireys rauhoittuu, mutta siltikin jää tulisuutta. Huonona puolena tiivistynyt makeus ja luumuisuus vähenee jälkimaussa. Pidin sitä hyvänä. Jälkimaku on silti kohtalaisen pitkä. 
Aika villi vielä reilun vedenkin jälkeen. 


Springbank 12yo Calvados wood, 52,7%

T: öljyistä mallasta, kirpeää vihreää omenaa ja turvetta. 
M: makeaa mallasta, öljyistä turvetta, vaniljaa, omenaa, pähkinää ja pientä kuivaa savua. Jälkimaku hyvällä tavalla mausteinen ja omenainen. Myös vähän suolaisuutta. 

Näistä maistoista melkeimpä tämä viimeisin Springbank toimi parhaiten. Tämän tislaamon mallasjuomat uppoaa minuun. Mukavan huokeita hintoja kyllä. Keskiverroin maksoin noin 4-5€/2cl.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti