17 heinäkuuta 2013

Trappistes Rochefort 6, 7,5%

Pitkästä aikaa lasissa belgityylinen olut, Trappistiolut. Tämä olut on yksi kolmesta "korkista". Olutta valmistaa belgialainen trappistien panimo Notre-Dame de Saint-Rémyn luostarissa lähellä Rochefortia. Olutta on valmistettu vuodesta 1595. Heillä on kolme olutta,  Rochefort 6 (7,5 %), Rochefort 8 (9,2 %) ja Rochefort 10 (11,3 %). Näiden suurin ero, on alkoholipitoisuus sekä maltaiden paahtoaste, 10:n ollessa tummin ja vahvin. Oluen numero tulee ominaispainoasteikosta. Tämä määrittää vierteen tiheyden suhteessa veden tiheyteen. Esimerkiksi Rochefort 6 oluella tämä on noin 1,060, Rochefort 8:lla puolestaan noin 1,080 jne. Mitä isompi ominaispainonumero, sitä vahvempi olut. Nyt maisteluun.


T:Kohtalaisen raikkaan pahtunut, tumman hiivainen, hieman sitruksinen ja suolainen. Lasissa pyörteilyn jälkeen tulee lisää hentoa mokkaa ja pähkinää. Humala on aika piilossa. Tuoksu on ihan mukava.
M: Paksu suutuntuma, makuja alkaa pulppuamaan heti; toffeeta, makeaa hiivaa, sitrushedelmiä, suklaata, fariinia ja hieman kahvia. Yllättävän kermaisa ja täyteläinen, mutta maku on kuitenkin yksinkertaisempi kuin tämän isoveljillä. Jälkimaku jää lyhyeksi ja kevyeksi. Oikeastaan hyvän alun jälkeen tämä jotenkin hieman lässähtää kasaan nopeasti. Kuitenkin hyvä olut kaikenkaikkiaan varsinkin, jos haluaa hieman kevyempää ja kesäisempää, mutta maukasta luostariolutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti