Alkosta: Maku Brewing IPA

Tähän väliin kotimaan uutiset. Nimittäin nyt on kuulkaas niin, että olen maistanut parhaimman kotimaisen IPAn mitä on tähän asti tullut vastaan. Ensin mökillä yksi pullo, joka räjäytti tajunnan sopivasti mökkiloman alkuvaiheilla ja nyt uusintamaistossa kotosalla, perus arkipäivänä, sama juttu. Ai niin.... ja tätä saa Alkosta! Mars mars ostoksille!

Tuusulalainen vuonna 2014 perustettu panimo säväytti viimeksi pale ale -oluellaan maitokaupan IPA/APA-testissä ja nyt vahvemmassa sarjassa Alkon hyllyiltä löytyvä yksilö pistää riman kotimaisille kilpailijoilleen huikean korkealle. Eipä yllätä, että Suomen Paras Olut 2014 -kilpailussa tämä olut tuli toiselle sijalle, Alet yli 4,7% sarjassa.

Pale Ale-, Crystal 100- ja Munich-maltaita, joiden lisäksi sopiva läjä Citraa, Cascadea, Centennialia ja Amarilloa. Niistä on Maku IPA tehty. Humalapuolelta irtoaa 70 EBUa. "Hartaasti nautittava, vahvasti humaloitu, suodattamaton ja roteva IPA sopii vaativaan makusteluun. Hedelmäiset vivahteet saavat makunystyrät takuulla hereille." (Maku kotisivuilta). Allekirjoitan.

Maku Brewing IPA, 7,3% (bb:04/02/16)

T: Vau. Tuoreus puskee voimalla esiin. Erittäin täyteläistä hedelmäisyyttä, josta persikka, mango, papaya ja sitruuna tulee hienosti esille. Myös punaista marjaisuutta, josta tulee mieleen tuore mansikka. Karamellisuus sopii mainiosti tasapainottamaan ja humalan havuisuus, sekä mieto pihkaisuus kruunaa kokonaisuuden. Upea tuoksu.

M: Kiitos Maku, sillä makuun on saatu tuoksun tarjoilemat vivahteet. Raikasta ja rapeaa suutuntumaa, jossa sopivan raskas karamellisuus (kuohkeutta ja kevyttä tahmeutta). Hedelmäisyys ottaa alkuun sinfonian haltuunsa ja päästää pian myös humalan katkeruuden mukaan. Sitruksisuutta, kevyttä mansikkaa ja mangoa, greippiä ja sitten tulee havuinen humaluus. Jälkimaussa karamellisuutta, verigreippiä ja havuisuutta. Erittäin tasapainoinen kokonaisuus. Herkkua.

De Dochter van de Korenaar – La Renaissance Gold (1 1/2 Year barrel aged)

Vuosi sitten maistelin mökkilomalla tästä oluesta kuusi kuukautta kypsytetyn version, nyt mökillä lasiin kaatui 18 kuukautta kypsytetty versio.

La Renaissancen on tarkoitus jäljitellä aitoa vanhaa englantilaista IPAa. Se on valmistettu 100% Maris Otter -maltaista ja East Kent Goldings -humalista. Olutta kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä (Puligny Montrachet viinitynnyri) ja oluen kehittymistä seurataan tynnyröinnin jälkeen. Oluesta on neljää eri versiota: tynnyrikypsyttämätön, kuusi kuukautta kypsytetty, vuoden kypsytetty ja tämä otsikon puolentoista vuoden kypsytys.

Ainakin 6kk kypsytetty versio osui ja upposi, katsotaan miten toimii tämä 18kk kypsytetty. Harmittavasti en ole päässyt ennen tätä maistamaan vielä vuoden kypsytettyä versiota, mutta ehkä senkin aika koittaa vielä.

De Dochter van de Korenaar La Renaissance Barrel Aged: 1 1/2 year

Tuoksussa on happamuutta, joka tuo mieleen tunkkaisen kirpeän omenan ja aprikoosin. Ei kuitenkaan sour ale -tasolla. Tynnyrin tuomaa tammea ja hyvin mietoa humalaa. Kompleksinen tuoksu. Maku on samoilla linjoilla. Monipuolisuus on vaikuttavaa. Valkoviinistä happamuutta ja tammen kuivuutta. Humala on jossakin piilossa. Muistuttaa hieman Petrus Aged Pale alea. Kompleksinen ja pitkä, mutta ei yllä 6kk version tasolle, joka oli tuoreemman oloinen (yllättäen). 

Two Roads Worker's Comp Saison & Road 2 Ruin Double IPA

Hiljattain vietetyllä mökkilomalla tuli nautittua useampi herkullinen (ja vähemmän herkullinen) olut, joista ajattelin poimia muutamat mielenkiintoiset julkaisuun asti. Suurin osa oluista oli hommattu Hollannista ja oli astetta harvinaisempia, joten mahdollisuudet saada niitä käsiinsä Suomesta on melko pienet, ellei kapakassa tule vastaan. Ympäristö ja olosuhteethan olivat aivan mahtavat ja suurin osa oluista kävi lasissani ensimmäistä kertaa.

Kaksi ensimmäistä poimintaa tulee Yhdysvalloista, Stratfordista, panimolta nimeltään Two Roads. Worker's Comp Saison on vanhaan tapaan kepeämpi saison, jonka valmistuksessa on käytetty ohraa, vehnää, ruista ja kauraa. Road 2 Ruin on puolestaan tupla-IPA, jonka humaloinnin hoitaa neljä eri humalatyyppiä: Summit, Palisade, Cascade ja Magnum.

Panimon kotisivuille ja lisäinfoon pääset tutustumaan oheisesta linkistä: tworoadsbrewing.com.

Two Roads Worker's Comp Saison, 4,8%

Tuoksu on kutsuvan raikas, hyvin hedelmäinen ja miedon hiivainen. Hedelmäisyys on upeeta: mangoa, melonia, sitruunaa, kirpeää omenaa ja appelsiinin kuorta. Erinomainen tuoksu. Maku täyttää tuoksun lupaamaa tietä. Suutuntuma on yllättävän pehmeä ja hunajainen. Humala on erittäin mietona, samoin saisonin pistelevä mausteisuus. Makeampaa ja hedelmäistä hiivaisuutta on yllin kyllin. Pidän tästä paljon.

Two Roads Road 2 Ruin Double IPA, 8% (btld 1/2015)

Tuoksu on tässäkin lupaava. Mallas on hienosti tasapainossa humalan kanssa. Humala ei ole erityisen vahvasti läsnä, mutta riittävästi ja aromikkaasti. Pihkaista, havuista ja hedelmäistä (mango ja sitruuna). Maussa jäädään hienoisesti hieman uneliaaksi – humala ei puraise toivotulla vahvuudella. Suutuntuma pehmeä ja rauhallinen hiilihapoilta. Kuitenkin hyvin tasapainoinen ja maukas olut. Jälkimaku maltaisen humalainen, ei kovin kuiva. Humaliltaan enemmän IPA kuin DIPA.

Ardbeg Perpetuum ensimaisto @ Ardbeg Day 30.5.2015

Ardbeg-päivää vietettiin lauantaina 30.5.2015, jolloin kymmenet kiinnostuneet maistelijat kokoontuivat Helsingissä Bar Havenissa kahdelta iltapäivällä. Ohjelmassa oli kevyttä aktiviteettia, mutta se mielenkiintoisin juttu oli päästä maistamaan Ardbegin uutuutta, Perpetuumia. Kyseinen viski päätyikin kouraan melko pian ja rinnakkainmaisteluun saatiin mukaan Ardbeg Day 2012 pullote. 

Ardbeg Perpetuum, 47,4%. Ensinuuhkaisu hieman pelästytti, sillä ensimmäisenä nenääni tuli kuminen savu. Kumisuus oli sitä tuttua sherrykumisuutta, joka tässä muistuttaa myös poltettua kumia. Onneksi tämän lisäksi tuli makeaa raikasta savuisuutta ja maltaisuutta. Tuoksu muistuttaa paljolti peruspullotteen TENin tuoksua, mutta kumisuus rokottaa kokonaisuutta, ainakin minun mielestäni. 

Maku alkoi hyvin pehmeänä ja kesynä. Makeaa ja maltaisen öljyistä savuisuutta, joka kuivahtaa melko pian. Mukana kevyttä mentholia. Puolivaiheissa tulee miellyttävää pippurisuutta ja loppua kohden vaniljaista makeutta. Myös maussa ollaan hyvin lähellä TENiä ja tulee mieleen, että tästä viskistä varmasti suurin osa on ihan sitä itseensä, TENiä. 

Perpetuum vs. Day 2012

Ei siis missään nimessä huono, mutta kun hinta on kuitenkin sen 100€ liepeillä, niin herää kysymys, miksi ostaisin tämän kolmen TENin sijaan? Tai yhden TEN-pullotteen ja yhden Uigeadailin sijaan? Asia on niin, että mikäli tykkää pitää kaapissa montaa erilaista viskiä ja viskiharrastuksessa on sellaista pientä keräilymäisyyttäkin, niin silloinhan tämä on ihan perusteltua. Mutta mikäli maku on se ainoa kriteeri, niin silloin en tätä voisi suositella minkään tämänhetkisen Ardbegin peruspullotteen edelle. Sain muuten juuri tiedon, että tätä pulloa tulee 1260 kpl Alkoon. Eli ei luulisi heti loppuvan kesken. 

Ardbeg Day jatkui Havenin jälkeen Punavuoren Ahvenessa, jossa tarjolla oli pientä purtavaa ja Ardbegin Alligatoria. Olikin mielenkiintoista päästä vertaamaan yhtä 2000-luvun suosikkiartuistani tähän uuteen tulokkaaseen. Myös TEN pääsi Perpetuumin viereen ja uusintamaistot vahvistivat alkumietteet. Kaikki kolme pullotetta, TEN, Alligator ja Day, maistui paremmalta omaan suuhuni. 

Ahvenessa tuli vietettyä muutama tunti, jonka jälkeen matkasin ystäväni kanssa Bier Bieriin. Bier Bierissä lasii kaatui muutamat oluet, joista mielenkiintoisimmiksi osoittautui Hiisi/Donut Island Broken Bones, joka oli hämmästyttävän kotimaustekurkkuisen tuoksuinen. Tai siis oikeastaan sen mausteseoksen tuoksuinen. Maussa oli myös runsaasti samaa mausteisuutta, mutta tietyllä tavalla tämä maistui tällä kertaa kohtalaisen hyvin. Lieko syy siinä, että pidän kotitekoisesta suolakurkusta? 

Itse tapahtuma oli oikein hyvin ja asiallisesti järjestetty. Suuri kiitos järjestäjille.