05 kesäkuuta 2015

Tölkki-IPAa: Caldera IPA & Hopportunity Knocks IPA

Mökkioluiluun kuului pari tölkkiversiota Calderan IPAa. Tämä amerikkalainen panimo sijaitsee Oregonin Ashlandissa ja tunnetaan paikallisesti tölkkituotteistaan. Kotisivujen mukaan Calderalta löytyy ainakin kuutta olutta tölkitettynä. En kovin usein ole ostanut tölkkiolutta, varsinkaan tilattuna ulkomailta, mutta IPA-tyyli taitaa jopa hyötyä tölkistä – olut säilyy paremmin (tuoreempana?) tölkissä.

Näiden tölkityspäivä on tosin ollut jo viime vuoden puolella, joten tuoreesta oluesta ei enää ole kyse IPAn kohdalla. Päiväyksen vuoksi en mitään erityistä makuelämystä näiden kohdalla odottanut ja aluksi mietinkin pitäisikö näitä kirjata ylös lainkaan. Suomessa on kuitenkin tavallista saada lasiinsa kuusi kuukautta "vanhaa" IPAa, joten en sitten lähde rajaamaan tässäkään kohtaa.

Caldera IPA on amerikkalaistyylinen IPA, jonka runko koostuu Pale-, Munich- ja Crystal-maltaista, ja on humaloitu Amarillo-, Centennial-, Citra ja Simcoe-humalilla. IBUja on ilmoitettu olevan 94. Hopportunity Knocks IPA on puolestaan edellisestä Single Hop ja maltaisempi versio. Rungossa samoja maltaita, mutta runsaammin ja humalana käytetty pelkkää Centennialia. IBUja kerrotaan olevan yli 100.


Caldera IPA, 6,1% (tölkitetty 12/2014)

Tuoksu on keskivahvasti humaloitu ja keskiverrosti maltainen. Humala ei ole enää parhaassa iskussa, vaan sellaista hieman tunkkaista ja kulunutta. Mietoa pihkaa ja greippiä. Maltaisuus tuo mietoa makeutta. Maussa sama juttu, paras isku on jo takana. Tasapaino humalan ja maltaan kesken silti hyvä. Makeahkoa maltaisuutta ja mietoa greipin ja appelsiinin sävyistä humalaa. 




Caldera Hopportunity Knocks IPA, 6,8% (tölkitetty 12/2014)

Tuoksu maltaisempi kuin edellinen. Miedosti metallisuutta. Enemmän tummaa sävyä. Humala tässäkin jo väsähtänyt. Maussa on reilusti maltaisuutta joka tuo hyvää ryhtiä. Humala on vain liian väsynyt tehdäkseen vaikutusta. Greippiä ja karamellimallasta. Rukiin tuntuista mausteisuutta. Calderan perus-IPA maistui paremmin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti