29 toukokuuta 2015

Ardbeg Perpetuum – kippis 200-vuotiaalle

Kuva: Ardbeg
Toukokuun 30. päivä tietää nykyään Ardbeg (etenkin "uus-Ardbeg-faneille") liikehdintää, kun tislaamon vuosittainen pullote julkaistaan Arbegpäivänä. Tänä vuonna hype voi olla entistä suurempi kun on kyseessä tislaamon 200-vuotisjuhlavuosi (kuin myös Laphroaigilla). Voisi kuvitella, että fanit viiltelevät jo ranteitaan auki (väärinpäin) verkkokauppojen jonoissa, tai vähintään pyörivät kuin pieru nahkahousuissa etsimässä sopivaa telttapaikkaa myymälöiden edestä.

Ardbegin tislaamo perustettiin virallisesti vuonna 1815 John MacDougallin toimesta. Vuosina 1982–1987 tislaamolla ei ollut tuotantoa ja vasta vuonna 1997 Glenmorangien ostettua tislaamon alkoi tapahtua – maine alkoi kiitämään kuin raketti konsanaan. Mainonta on purrut ja tisleet ilmeisesti myös maistuneet (myös allekirjoittaneelle). 

Perpetuum on Dr. Bill Lumsdenin uusin kehitelmä, johon hän on sekoittanut kaikki jämät mitä vuosien saatossa on tynnyrien pohjalle jäänyt. No vitsit sikseen, kyseinen viski koostuu tosin oikeastikin erilaisista Arbegeistä – osa on kypsytetty kauemmin, osa vähemmän (NAS-pullote), osa on saanut kypsyä sherrytynnyreissä ja toinen osa bourbontynnyreissä.... hyvin kirjavaa siis, mutta se mitä Bill on tässä halunnut tuoda esille on tislaamon eri viskityylit. 


Kuten jo useampina aikaisempina vuosina, myös tämänkertainen vuosipullote ollaan saamassa Alkon valikoimiin. Tällä hetkellä on luotettavasta lähteestä saatu tieto, että kyseinen pullo yritetään saada myymälöiden hyllyille viikolla 25. Hinta on hieman alle 100€ ja pullomäärä riittävät 1260 kpl.... ainakin nopeimmille. En kuitenkaan suosittele jonottamaan tuotetta myymälän ovella, ei se NIIN hyvää tule kuitenkaan olemaan. Huomenna olisikin sitten bileet aiheeseen liittyen.... ja nyt fiilistellään edellisen vuoden pullotteilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti