Bowmore 10yo "Inspired by the Devil’s Cask"

Kun kerta juuri tuli maistettua Bowmorelta uutuutta (Vault Edition 1st release), niin hyvähän se on maistaa toinenkin uutuus. Voisi sanoa edellisen vastakohdaksi, sillä kun edellinen oli ex-bourbonkypsytettyä, niin tämä on täysin "punainen".

Bowmore 10yo The Devil's Casks julkaistiin vuonna 2013, jota seurasi kaksi uusintaerää, II ja III. Kolmannen kohdalla tiputettiin ikämerkintä ja se jäikin viimeiseksi julkaisuksi. Nämähän vietiin käsistä, joten Bowmore kuitenkin näki jatkokysyntää ja loi Devil's Casks-sarjan inspiroiman uuden 10-vuotiaan viskin, joka on niin ikään sherrytynnyrikypsytettyä viskiä, mutta myös "viinitynnyrikypsytettyä". Mitähän helvettiä se sherry sitten on? Noh, etiketissä kuitenkin erotetaan viini ja sherry toisistaan....

Tarkoittanee siis punaviinitynnyreitä ja sherrytynnyreitä. Ikämerkintä tuotiin takaisin, mutta tynnyripolitiikkaa vapautettiin. Niin, ja vahvuus on tasoitettu 46%:iin. Tämä on tarkoitettu ainakin alkuun matkustusmarkkinoille ja hinnan olen nähnyt pyörivän 45-80€ tienoilla.

Bowmore 10yo "Inspired by the Devil’s Cask", 46%

Tuoksu on makean sherryinen ja pehmeän turpeinen. Melko hyvin on sherry ja savu integroitunut. Seassa on myös punaviinisyyttä, mutta mukavan miedosti. Puhdas sherry, ei kumia, tai rikkiä tmv. ja mukana on oloroson kuivahedelmää, sekä nahkaista piirrettä. Rauhallisempi ja pehmeämpi kuin pirulaiset.

Maussa sherryntäyteinen turvesavuisuus ottaa ohjat. Makeaa sherryä, jossa oloroson naihkaista ja kuivahedelmäistä otetta. Voisin kuvitella myös px-sherryä, sillä makeutta kuitenkin löytyy. Pehmeä ja runsas makumaailma. Jälkimakua kohden enemmän punaisuutta, jossa marjaisuutta ja kynttilävahaa. Turve hellittää loppua kohden. Punaviinistä ehkä vain häivähdys, sherry peittää isosti.

Moderni sherryjyrä, jossa turve ja sherryn liitto on sovussa. Nuorekas ja moderni, mutta hyvä, sillä mitään häiritsevää ei löydy. En tiedä mitä ne muut viinitynnyrit tässä voisi sitten olla, mutta tämä erä on selvästi sherryvetoinen. Ja hyvä niin, mutta entä seuraavat erät? Hyvä "pikkuveli" Devil’s Caskeille.

Maitokaupasta: Laitila Kakolan Kalpea

Törmäsin tähän Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja Panimoravintola Koulun yhdessä panemaan olueen lähi-S-Marketissa. Uutuuden hinta ei jäänyt tarkkaan mieleen, mutta oltaisiinko oltu reilu 3€ hujakoilla. Kyseistä olutta pantiin Koulun laitteilla jo 2016, jolloin sitä myytiin vain panimoravintolan omassa baarissa, Vanhassa Apteekissa ja Old Bankissa.

Nyt olutta valmistetaan Laitilan vehkeillä ja sitä saa kautta maan. Olueen on käytetty Vienna- ja Pale ale -maltaita, joiden lisäksi löytyy myös vehnämallasta. Humalina on käytetty Northern Brewer, Galaxy, Cascade ja Citra humalia. Panimon omien sanojen mukaan "railakkaasti humaloitu suodattamaton vaalea täysmallasolut". Kelpaisi onnistuneena maitokauppavalikoimaan. Katsotaan... 

Laitila Kakolan Kalpea, 4,7%

Tuoksu on hyvin raikas, kevyn sitruksinen ja hieman minttuinenkin. Puhdas ja raikas. Miedosti havusuutta, joka on mukavasti tasapainoista hedelmäisyyteen nähden. Tuoretta hedelmäisyyttä, josta erotan mangon, aprikoosin ja limeä. Kutsuva tuoksu.

Maussa mieto katkeruus, joka voimistuu keskivaiheille. Suutuntuma sopivan kevyen samea ja raikas. Jotenkin aistin Vienna-maltaan mausta, joka kävi järkeen kun lunttasin speksejä. En edes osaa kuvailla sitä makuna. Puhdas, vaalea, kevyesti maltainen ja aavistuksen vaniljakeksinen. Hedelmäisyyttä piisaa humalan lisäksi. Jälkimaussa kuivahtaa miedosti ja greipin katkeruus jää kummittelemaan. Tämä oli ihan hyvä, keskivertoa parempi maitokaupan pale ale.

Alkosta: Pyynikin Black IPA, 8,5%

Jälleen epämukavuusalueelle, sillä taas black IPA. En ole edelleenkään oppinut pitämään tästä tyylistä. Silti kiva, että panimon porukka lähetti tämän minulle näytteeksi, sillä todennäköisesti olisi jäänyt ostamatta tyylin vuoksi. Olen ohimennen kuullut, että tämä black IPA on hyvin imperial stoutmainen, mutta en ala ylisaarnaamaan tyylilajin puolesta, katsotaan miltä se minusta tuntuu.

Valaistaan sen verta, että minun käsitys black ipasta on se, että se on hyvin humalainen (katkeroa piisaa, ei välttämättä hedelmäistä) ja sen kevyessä rungossa on hitusen maltaisuutta, joka tuntuu etenkin hyvin kevyenä paahteisuutena. Jos runkoa on "liikaa", niin sen voisi lokeroida amerikkalaistyyliseen imperial stoutiin, josta en myöskään erityisemmin pidä (katkera, hyvin paahteinen ja lakritsainen).

Pyynikin sivuilla kerrotaan, että tämä black ipa on hyvin paahteinen ja katkeroinen. Mallaspuolelta löytyy Pale ale, Crystal, Cara, Black, Chocolate, Roasted barley ja Suklaavehnää. Humalapuolella tykittää Target, Saaz, Centennial, Cascade, Amarillo ja Citra. Näiden perusteella voisin kuvitella saavani juurikin kunnolla humaloitua kuivaa jenkki-IS:a. Oli mitä oli, lasissa on nyt ilmaiseksi saatu arvostettu olut, joten pulinat pois.

Pyynikin Black IPA, 8,5%

Tuoksu on vahvan humalainen ja siinä tulee kylmää mallaspohjaa, jossa sysimustaa kahvia, raakaa tummaa suklaata ja hienoisesti fariinisokeria. Humalat tuo sitruksisuutta. Makeuttakin on, mutta kokonaisuus on todella tasapainoinen maltaiden, humalan ja makeuden kesken. Hyvä tuoksu, joka lupaa paksumpaa runkoa kuin BIPAlta odotan.

Maussa jysähtää. Ensinnäkin, runko on melko paksu ja täyteläinen, tarjoilee paahteista suklaamallasta, mustaa miedosti palanutta kahvia ja palanutta leivän kuorta. Vaikka paahteisuutta on paljon, se ei ole liian kuivaa, koska makeampi osa tasapainoittaa olutta. Katkeruutta piisaa vaikka Ardelle jakaa. Yhdessä paahteen kanssa, se on hyvinkin voimakasta. Tulee sieltä sitä sitruksisuuttakin, mutta koska mallaspuoli on niin läsnä, se ei ota yliotetta. Jälkimakuun jää tummaa raakaa suklaisuutta, miedosti kaakaokakkua, muscovadoa, lakritsia ja leipäisyyttä. Kuivuu, mutta ei ole överikuiva.

Hmmh... en tiedä ollaanko jykevän black ipan parissa, jykevän jenkki-IS:n parissa, vaiko vain kovan oluen ääressä, joka tarjoilee kaikke yllä mainittua. Ainakin ollaan paremman oluen ääressä, kuin mitä hehkutettu Plevnan Siperia minulle on tarjonnut, sillä tämän runko on minun suuhuni parempi JA makeus tasapainottaa tuota mörköpuolta. Melkein tekisi mieli sanoa, että paras black ipan nimellä vastaan tullut olut.

Lervig / Way 3 Bean Stout

Lervigin oluet ovat maistuneet pääosin hyviltä. Panimo on tehnyt monia mielenkiintoisia yhteistyöoluita, joista tämä otsikon olut on saanut myös Ratebeerissä kohtalaisen hyvät pojot. Nyt muuten sitten harvinaisemmin arvio, johon en liitä omaa kuvaa lainkaan..... siis itse ottamaani kuvaa oluesta, koska ne hävisi kännykästä bittiavaruuteen.

Olut tuli nautittua Pikkulinnussa, pullokamaa. Norjalaisen panimon kaverina siis brasilialainen Way-panimo. kolmen pavun olut, joka on tyyliltään IS, jossa mausteina vaniljapapuja, kaakaopapuja ja Tonkapapuja. Viimeisin on uusi tutavuus itselleni. Kasvaa jossakin Keski- ja Etelä-Amerikassa ja on syöpää aiheuttava. Noh, ei nyt suoranaisesti, mutta sen sisältämä Kumariini altistaa. Ai niin ja Tonkapavulla on verta ohentava vaikutus, joten en suosittele liiallisen aspiriiniannoksen kera. Pavut tuoksuu ja maistuu vaniljalle, lakritsalle, neilikalle ja, YÄC, karvasmantelille. Inhoan karvasmantelimakua.

Lervig / Way 3 Bean Stout, 13%

Tuoksu on huiman ominuitnen. Muuttuva vienosti, sillä välillä löytyy kasa vaniljaa, kaakaota, neilikkaa, lakritsia ja paahteista metallisuutta, mutta sitten se yököttävä karvasmanteli häiritsee. Jos olisin tiennyt, olisin pysynyt kilometrin päässä tästä oluesta. Kummallinen hajuvesisyys myös leijailee lasin ympärillä.

Maussa mukava kaakaoisuus, suklaisuus, kevyt lakritsisuus, runsas vaniljaisuus ja mieto kahvisuus. Suutuntuma erinomainen, hieman kuohkea ja samettinen. Karvasmantelisuutta keskivaiheilta jälkimakuun saakka, joka on se itseäni häiritsevä tekijä. Pakostikin rokottaa kokonaisuutta, vaikka se ei ole niin voimakasta kuin tuoksussa. Minun kirjoissani se vie 5 pistettä pois. Mikäli se ei yleensä sinua häiritse, niin tämä ollee upea.