15 toukokuuta 2016

Glendronach kotitasting 5/2016

Pitempi aika taas vierähtänyt viskikotitastingistä, joten aloin pistämään palikoita yhteen, jonka seurauksena tuttu amatööriporukka kasaan ja joukko tummia ja vähemmän tummia viskejä riviin. Mietiskelin mikä voisi olla sellainen tislaamo, jolta tulee uutta tavaraa markkinoille, jolta löytyy laadukkaita single caskeja ja jota ei olla kaveriporukassa vielä maisteltu. Glendronach!

Viime aikoina tislaamo on julkaissut erilaisia pullotteita markkinoille tavanomaisempien (jos näin voi edes sanoa) Single Cask -julkaisujensa lisäksi. Harmillisesti näiden hinnat on melko kovia, varsinkin niissä joilla ikää alkaa löytyä yli 15 vuotta. Muutama Single Cask kuitenkin mukaan tastingiin, koska kaveriporukasta tällaisia löytyi.


Kalliimpien Glendronachien rinnalle otettiin myös halvempaa ja uudempaa tuotantoa, joista vastasi Peated, tislaamon ensimmäinen turpeistettu viski, ja The Hielan. Glendronach ei muuten kummemmin ole NAS-pullotteita harrastanut, mutta nyt tämän turpeisen yksilön myötä nassitkin on mukana maistelussa. Peated on kypsynyt alkuun ex-bourbontynnyreissä, jonka jälkeen se vietti loput kypsytyksestä oloroso- ja px-sherrytynnyreissä.

The Hielan on kahdeksan vuotias nuorukainen, joka julkaistiin perusvalikoimaan. Hielan on sekoitus bourbon- ja sherrytynnyreitä ja se on pullotettu 46% vahvuudessa, sekä kylmäsuodattamattomana. Näiden kahden jälkeen hypätään tynnyrivahvaan sarjaan, josta kaapista löytyi Glendronach Cask Strenght batch 5. CS-sarjalaiset ovat sekoitus PX- ja oloroso-sherrytynnyreistä ja nimensä mukaan pullotettu tynnyrivahvana.

Kolmeksi viimeisimmäksi jätettiin tumman värinsä perusteella Single Cask -pullotteet. Yksi on olorosotynnyristä ja kaksi jälkimmäistä PX-tynnyristä.


Glendronach 8yo The Hielan, 46%

Tuoksu on nuorekas maltainen tuoksu. Viljapölyä, makeaa vaniljaa ja hunajaa. Tulee mieleen Balvenien mallasviski.

Maussa miedosti pistelevä maltaisuus, joka tuo aavistuksen saippuaisuutta, hunajaa ja makeaa viljaa. Suutuntuma hieman öljyinen ja kuivuu loppua kohden kevyesti. Pieni takapistely. Nuoruus tuntuu maltaisuudessa. Makeaa mariekeksiä ja hunajaa. Ihan ok aloitteluviski.



Glendronach Peated, 46%

Tuoksu on erilaisesti turpeinen kuin islaylaiset. Poltetumman ja liimatumman oloinen savuisuus. Palanutta puuta, joka myös kallistuu hieman kumiseen suuntaan. Reilun nuorta savumaltaisuutta. Makeahkoa.

Maku on yllättävän kitkerä ja saippuainen. Varsinkin alkumaku on melko kipristelevä. Jälkimakua kohden alkaa vaniljainen tammisuus ja viljaisuus rauhoittamaan palettia. Ei kovin pitkä, vaan loppuun jää kevyt vaniljaisuus ja hyvin kepeä turve. Vesilisä keventää kirpeyttä, mutta ei varsinaisesti paranna erityisesti makua. Ei tämä kovin häppöstä ole.


Peated vs. Hielan

Glendronach Cask Strength, Batch 5, 55,3%

Tuoksu aika sulkeutunut ja yksinkertainen. Selkeä makeahko sherryvivahde. Melkein bourbonmainen makea mausteisuus ja hiivaisuus. Neilikkaa ja miedosti hapanta hiivaa. Kevyesti nahkaisuutta ja kuvattuja hedelmiä.

Maussa sherry on hyvin dominoiva piirre, mutta on kauniisti läsnä. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Paljon kuivattuja hedelmiä kuten viikunaa, taatelia ja kuivattuja luumuja. Myös tuorempaa hedelmää seassa. Mallas tuntuu pohjalla ja tasapainoittaa kokonaisuutta. Kauniisti kestää alusta loppuun. Pitkä runsas jälkimaku.



Glendronach Single Cask 17yo, 1994/2011, Oloroso Butt #97, 60,1%

Tuoksu kuivemman hedelmäinen ja intensiivisempi kuin edellinen. Tiukan oloinen tuoksu. Nahkaa, mokkaa, tummaa suklaata ja raakaa kaakaota. Muscovadosokerisuus tekee mukavan vaikutuksen. Selkeästi (yllättäen) tummin ja vahvin tuoksu tähän asti.

Maku alkaa vahvana ja kuivuu nopeasti. Sherry jyrää ja on hyvin kuivana ja intensiivisenä. Ei kuitenkaan kumisuutta, mitä monesti olorosotynnyristä voi tarttua. Mokkaisia piirteitä reippaasti. Suutuntuma jää nahkean kuivaksi. Vesilisä avaa palettia ja tuo kirpeyttä ja mokkaa. Ei ihan niin nautittava kuin edellinen.


17yo SC vs. CS #5 

Glendronach Single Cask 20yo 1994/2014, PX puncheon #3201, 56,2%

Tuoksu on kermaisempi ja pehmempi kuin edellisessä. Ei niin intensiivinen, vaikka hyvin vahva sherryisyys onkin läsnä. Jonkin verran makean mausteisempi ja maitosuklaisempi. Ollaan kuitenkin samalla tavalla sherryjyrän tuoksussa.

Maku on huomattavasti täyteläisempi ja ei niin kuiva kuin edellisessä. PX tynnyrin tuomaa makeampaa kuivattua hedelmää ja maitosuklaata. Suutuntuma on täyteläisempi ja monipuolisempi. Vahva mokkanahkaisuus, kuivattu rusinaisuu ja mieto hunajavahaisuus. Jälkimaku pitkä ja sopivan täyteläinen. Paras tähän mennessä.



Glendronach Single Cask 23yo, 1989/2013, PX puncheon #5470, 49,2%

Tuoksu hieman kirkkaampi ja yrttisämpi. Minttusuklaata, rusinaa ja tummaa nahkaa. Puolimakea yleisolemus. Myös hieman punaista marjaisuutta.

Maku on pyöreämpi ja pehmeämpi kuin edellisissä kahdessa SC:ssä. Makeampaa ja vahaisempaa marjaisuutta, nahkaisuutta ja luumukiisseliä. Punaisempi yleisolemus. Myös hieman likaisemman oloinen. Ei vedä vertoja edelliselle ja jää näistä kolmesta viimeisestä kolmanneksi.


20yo vs. 23yo

Näistä muodostui paremmuusjärjestys:

1. Glendronach Single Cask 20yo 1994/2014, PX puncheon *****
2. Glendronach Cask Strength, Batch 5 ****
3. Glendronach Single Cask 17yo, 1994/2011, Oloroso ***
4. Glendronach Single Cask 23yo, 1989/2013, PX puncheon ***
5. Glendronach 8yo The Hielan **
6. Glendronach Peated **


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti