23 syyskuuta 2015

Kova kovaa vastaan? Saimaan Pils ja Pilsner Urquell

Toinen näistä on uunituore kauppoihin ilmestynyt suomalainen pilsner ja toinen äärettömän tunnettu tsekkiläinen pilsner. Toista pantiin ensimmäisen kerran vuonna 1842 ja toista tänä vuonna. Toista en ole maistanut ketaakaan, toista maistoin ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten. Molempia on kehuttu hyvänä pilsnerinä, joten otetaan molemmat vierekkäin maisteluun.


Maailman ensimmäinen pilsner-olut syntyi vuonna 1842, valloitti Wienin vuonna 1856, Pariisin vuonna 1869 ja Yhdysvallat 1873. Rekisteröidyksi tavaramerkiksi tuli Pilsner Urquell ja nykyään sitä taitaa löytyä lähes joka maasta. Nimi Pilsner Urquell tulee saksan kielestä ja tarkoittaa pilsnerin alkulähdettä (Plzeňský Prazdroj, ~Original Source). Pale-maltaita, Saaz-humalaa, hiivaa ja vettä – niistä on maailman tunnetuin pilsner valmistettu.

Ensimaistossa on puolestaan juuri markkinoille tullut suomalainen pils, jonka on valmistanut Saimaan Juomatehdas. Maitokaupoista tätä löytää reilu kahden euron hinnalla. Reseptistä löytyy Pilsnermaltaita ja Magnum-, sekä Saaz-humalia. EBU 34.
"Saimaa Pils on suodatettu, kullankeltainen ja runsaasti humaloitu täysmallasolut. Pohjahiivaoluen kevyen maltainen maku syntyy kotimaisilla pelloilla kasvaneista ohramaltaista. Helposti nautittavan ja raikkaan makunautinnon viimeistelevät perinteiset saksalaiset humalalajikkeet. Mikkelissä luonnonkauniin Saimaan rannalla valmistettavat Saimaa-oluet syntyvät vuosisataisia olutperinteitä vaalien ilman lisä- ja säilöntäaineita."

Saimaa Pils 4,5 %

Tuoksu maltaisa ja kuivan humalainen. Ruohoista ja kevyen toffeista aromikkuutta. Humalat tuo yrttistä ja hyvin miedon sitruksista tuntua. En huomaa voin aromeja. Bittermäistä ja maltaista olemusta. Taas tulee kiva pubimeininki mieleen.

Maussa greippisä ja yrttisä katkeruus ottaa kovan otteen. Maltaista olemusta alta, mutta katkeruus osoittaa tien. Yrtit ja ruohoisuus korostuu matkan varrella. Suutuntuma sopivan rapsakka, eikä ohut. Jälkimaussa maanläheinen humaluus ja kevyt maltaisuus. Jättää suun kuivaksi. Hieman tympeä.


Pilsner Urquell, 4,4% (tölkki)

Tuoksu on lagermaisempi ja vetisempi kuin edellisessä. Tässä on sitä mietoa voitaikinaisuutta, tai popcornia (diasetyyli) ja pähkinäisyyttä. Aavistuksen hedelmäisempi. Humalat tulee miedommin kuin edellisessä. Yleisolemus on kuitenkin raikkaampi kuin Saimaan Pilsissä.

Mallas edellä mennään. Kevyempi suutuntuma ja enemmän hiilihappoja. Humala tulee hieman jäljessä ja se on mielestäni sopivalla tasolla Pilsneriksi. Hieman monipuolisempi makumaailma, mutta ei niin rapsakka ja hyvän tuntuinen kuin edellinen.


Jos näiden kahden hyvät puolet saisi yhdistettyä olisi edessäni täydellinen Pilsneri. Ehkä kuitenkin Urquell tarjosi "alkuperäisemmän" kokemuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti