18 maaliskuuta 2016

Maitokaupasta: Kotimaista IPA ja Vehnäolut vs. Laitilan Kukko IPA ja Vehnä


Ruokaostoksilla bongasin oluthyllyiltä S-ryhmän uutuus-IPAn, joka ilmestyi tässä maaliskuun aikana kauppojen hyllyille. Olutbuumi on siis saanut isot kaupparyhmätkin liikkeelle, isojen panimoiden lisäksi. Alkaa olla jo kaikilla omat IPAt ja APAt.

Samaisella kauppareissulla näin S-ryhmän vehnäoluen, joka sekin piti ottaa maistoon näin ennen kesäkauden avajaisia. S-ryhmän oluet tuli Kotimaista-brändin alle, johon on nykyään lisätty kaikki S-ryhmän kotimaiset elintarvikkeet.

Molemmat oluet on valmistanut Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, joten ajattelin hieman verrata niitä Laitilan omiin vastaaviin oluisiin, Kukko Vehnään ja Kukko IPAan. Katsotaan huomaanko näissä mitään muuta eroa kuin purkin ulkoasun ja noin 60-sentin hintaeron. Kaikissa tölkeissä on tismalleen samat päiväys- ja tölkitysmerkinnät, eli yhtä tuoreesta kamasta on kyse.

Edit. 21.3.2016: Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta saamani tiedon mukaan oluet ovat täysin eri reseptiikalla valmistettu. Panimo kertoo Kukko IPAn olevan tällä hetkellä vallitsevasta IPA-tyylistä poikkeava, ollen enemmän perinteinen brittihenkinen IPA. PAnimo selvitti myös oluen rungon olevan selvästi tuhdimpi.


Kotimaista IPA, 4,7% (Laitila)

Tuoksu on kevyesti sitruksinen ja hyvin miedon mansikkainen. Banaaniakin olen bongaavinani. Tuoreampaa humalaa kuin Laitilan omassa ipassa. Humala on kyllä aika piilossa, saisi olla tuplasti enemmän aromissa. Muuten kyllä ihan kivan raikas ja puhdas.

Maku tuo alkuun pientä humalapuraisua, joka on kevyesti hedelmäistä ja hyvin miedosti havuista, ja vaikka greippisyys meinaakin nostaa päätään, jää se aika miedoksi. Keskivaiheilla tosiaan greippiä ja pientä karamellisuutta, joka yltää myös jälkimakuun. Yleisolemus lähempänä raikasta kuin tunkkaista.


Laitilan Kukko IPA, 4,7% 

Tuoksu on selvästi tunkkaisempi kuin edellinen. Aivan kuin eri tuote olisi kyseessä. Vihanneksisuutta ja pölyistä maltaisuutta. Humala olematonta. On kyllä yksi huonoimmista ipa-tuoksuista mitä on vastaan tullut. Sori vain Laitila, mutta tehkää jotakin tälle tuoksulle.

Maku on katkerampi ja kuivempi kuin edellisessä. Humala on tunkkaisen greippistä ja yksinkertaista. Karamellisuus samalla tasoilla kuin edellisessä. Tämä on selvästi tunkkainen, eikä raikkautta nähnytkään. Sama kun joisi vanhaa yksinkertaista ipaa. Edellinen selvästi parempi, vaikka tämän katkeruus onkin lähempänä ipaa.


Kotimaista vs. Laitilan Kukko
Kotimaista Vehnäolut, 4,7% (Laitila)

Tuoksu tuo miellyttävää mausteisuutta, jossa banaani, neilikka ja hiivainen purukumisuus mukavasti esillä. Raikas yleisolemus, eli ei ole esim. tunkkaista hiivaa. Minusta tämä on kelpo "perushefemäinen", eli tuoksun perusteella ostaisin toistekin.

Maussa kyllä tuntuu olevan aika hyvin kokonaisuus mieleeni – keskiverrosti hiivaa, reiluhkosti banaanisuutta ja neilikkaisuutta ja esterit tuo hedelmäisyyttä kuten päärynää. Suutuntuma runsaan hiilihappoinen. Muuten sopivan samea ja täyteläinen vehnäksi. Jälkimaku keskipitkä, miedolla banaanisuudella.



Laitilan Kukko Vehnä, 4,7%

Tuoksu hyvin samanlainen kuin Kotimaista-versiossa, mutta ehkä aavistuksen vähemmän banaania ja neilikkaa. Myös raikas ja puhdas. Hiivaa aavistus vähemmän kuin edellisessä. Nämä ovat kyllä selvästi lähempänä toisiaan tuoksultaan kuin IPAt.

Maku hyvin samanlainen, ellei jopa identtinen. Samat banaanit, neilikat ja hiivaisuusaste. Suutuntumaltaan lähes identtinen, ehkä karvan verran vähemmän hiilihappoja. Näistä on kyllä vaikea sanoa kumpi on parempi. Mielestäni molemmat ihan hyviä, joten tasapeli vehnissä.


Kotimaista vs. Kukko Vehnä




1 kommentti:

  1. Kiinnostava vertailu. Itse tutustuin juuri tuohon Laitilan Kukko Vehnään. Helppoa juotavaa, voisin ostaa toistekin. Artikkelisi perusteella ehkä tuota Kotimaista seuraavaksi.

    VastaaPoista