19 joulukuuta 2014

Viskiolutta: BrewDog Paradox Heaven Hill, 15%

Ilouutisia, ainakin kirjoittajalle: kaappi on täynnä erilaisia oluita, joita on kypsytetty viskitynnyreissä. Olenko joskus maininnut, että kyseiset oluet ovat itselleni vähintäänkin mielenkiintoisia? Nyt kun kaapissa kerran komeilee aimo läjä viskiolutta, niin arvata saattaa, että seuraavien julkaisujen teemana komeilee viskiolut. Sehän passaa hyvin tähän vuodenaikaan, sillä suurin osa näistä on tuhteja stouteja ja vastaavia. Toki välissä otetaan hieman raikkaampia oluita ja tietenkin viskiä.

Viime vuonna taisin suurin piirtein samoihin aikoihin aloittaa viskiolutsarjan, jossa maisteluun otettiin sekalaisia viskitynnyreissä kypsytettyjä oluita. Tänä talvena homma käynnistyi jo oikeastaan parissa edellisessä postauksessa, jossa arvioitiin Emelissen White Label -sarjalaisia ja Harviestounin viskitynnyrikypsytettyjä. Etenkin Emelissen Makers Markin tynnyrissä kypsytetty Imperial Stout maistui mainiolta. 

Osa tuoreimpia olutkaapin aarteita

Maistovuorossa komeilee Helsinkiinkin ravintolan juuri avanneen Brewdogin tynnyrikypsytetty Paradox-sarjan olut. Kyseisen sarjan juttu oli olut, jota on kypsytetty Skotlantilaisten viskitislaamoiden tammitynnyreissä. Näin siis ainakin alunperin, mutta sittemmin ideaa on laajennettu mm. rommitynnyrikypsyttelyihin, joista esimerkkinä viime vuonna blogissa arvioitu Christmas Paradox

Otsikon olut poikkeaa myös lähtöajatuksesta, sillä Paradox Heaven Hill on kypsytetty nimensä mukaan bourbontynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty Heaven Hillin tislettä. Kyseinen tislaamo sijaitsee Louisvillessä Kentuckyssa ja tuottaa tunnetumman Evan Williamsin ja nimikkoviskinsä lisäksi useampaa muutakin brändiä. 

Paradox Heaven Hill on Imperial Stout, jota on kypsytetty 12 kuukautta bourbontynnyreissä. Reseptiikasta löytyy Extra Pale-, Cara-, Munich-, Dark Crystal- ja Carafa-maltaita. Lisäksi on käytetty kaurahiutaleita ja Columbus-, Saaz-, sekä First Gold-humalia. Panimon sanoin: "Chizophrenic translatlantic son of a bitch of a beer".



BrewDog Paradox Heaven Hill, 15% 

T: Oioi. Jälleen kerran bourbontynnyri on onnistunut tehtävässään ainakin tuoksun kohdalla. Aistin tässä tyhjän bourbontynnyrin tuoksun. Maustekakkua, kookoskeksiä ja vaniljaa. Sopivaa paahteista tummutta, eikä lainkaan palanutta. Maltaisuus on mausteista ja hieman vaahterasiirappista. Rakastan bourbontynnyrin tuomaa mausteista tummaa sävyä.

M: Heaven on earth! Mitä tässä tapahtuu? Koenko uudelleen Bourbon County Stoutin elämystä? Hiljainen hetki.......................Suutuntuma on mainio. Tuhtiutta, muttei liian kuohkeaa, alkoholin tuoma lämpö miellyttää. Mausteisuus on kaunista: Kookosta, vanhaa tammea, kanelia, vaniljaa ja pähkinävoita. Lämmetessä tummempi kahvisuus ja suklaisuus tulee mukaan. Lakritsia ja salmiakkia, lämpimänä olemus on tuhdimpi. Jälkimaku on kaksiosainen: alku tammen tuoman mausteisuuden kylläinen ja loppuosa miedon paahteinen ja puolimakean maltainen.

Lämmetessä olut sai aavistuksen liikaa imelää kitkeryyttä ja alkoholi tuntuu hitusen liikaa. Tulee hieman barley winen ja stoutin sekoitus mieleen. Suutuntuma voisi olla pehmeämpi. Toimii viileänä melkein paremmin. Erittäin hyvä joka tapauksessa. Kosahti muuten päähän lopussa.... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti