13 huhtikuuta 2014

BrewDog Jack Hammer IPA, 7,2%

Mökkeillessä on kiva juoda olutta. Useamman oluen joukkoon valikoitui isosti belgioluita, mutta muutama muukin eksyi joukkoon. Ensimmäinen raportti arvioiduista oluista on nyt käsillä ja olueksi valikoitui humalaisempi pora, BrewDog Jack Hammer. Tämä jos joku saattaa nostaa humalakarvat pystyyn, mutta toki odotuksiin kuuluu myös muutakin kuin humalaa. Ilme on varmasti luonnonläheisiä ystäviäkin miellyttävä vihreällä etiketillään.

Oluen katkeruudeksi ilmoitettiin aikoinaa tyyliin 200 IBUa, mutta sittemmin tyydyttiin kertomaan, että humalaa piisaa ja että ihmisen makuaistin katkeruustunnistettavuuskin paukkuu yli. No sehän nähdään kohta. Maltaina on käytetty Extra pale spring blendiä, humalina Centennial ja Columbus sekä kuivahumalina Citra, Amarillo ja Simcoe. Aromia luulisi siis piisaavan. Olut tuli toiseksi vuonna 2012 järjestetyssä BrewDog Prototype Challengessä ollen panimoporukan suosikki. Voiton vei tuolloin Cocoa Psycho.



BrewDog Jack Hammer IPA, 7,2%

T: metsäisen havuinen ja pihkainen humalaisuus. Humalat vahvasti aromissa. Puunkuorta ja puolukkaa taustalla. Rapsakka tuoksu ja hyvä sellainen. 

M: Maussa tulee ensin raikas ja puraiseva humalaisuus, joka on tuoksun kaltainen metsäinen ja mäntyinen. Humala maalaa suuta greippisän suolaiseksi ja pihkaiseksi. Hiilihapot juuri sopivalla puraisulla. Runko tuntuu sopivan syvältä ja suutuntuma toimii. Jälkimaussa perus ipamaista katkeruutta (mäntymäisyyttä ja lehtimetsää) ja mieto suolaisuus. Hyvä kokonaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti