21 marraskuuta 2016

Alkosta: Stone Cali-Belgique IPA

Oletteko muuten huomanneet, että melko usein saan laittaa nykyään "Alkosta" otsikkoon. Tarkoittaa sitä, että entistä useammin blogin kirjoituksen kohteeksi pääsee Suomesta ostettu olut, kun Alko on petrannut selvästi olutvalikoimissaan. Kohta aukeaa verkkokauppa ja valikoima laajenee entisestään.

Jouluolutkauden keskellä otin väliarvioon Stonen Berliinin panimon tuotoksen. Cali-Belgique IPA on jo ennestään tuttu, maistoin sen syksyllä 2014 mökkimaisemissa. Tuolloin olut teki erittäin hyvän vaikutuksen kukkaisella belgityylisellä hedelmäisyydellään ja tasapainoisella humaluudellaan.

Tölkin tuotos tulee siis Berliinistä, mutta reseptiikkahan ollee sama. Vanhasta postauksestani lainaan kertauksena, oluen pohjana on Stone IPA, jota on tuunattu belgialaisella hiivalla ja Centennial-humalan sijaan kuivahumalonnissa on käytetty Chinook-humalaa. Ensijulkaisu belgi-ipalla oli vuonna 2008. Vanhempi arvio löytyy täältä (klick). Otsikon olut irtoaa Alkosta 4,39 €:lla. Päiväys pohjassa näyttää tölkitytksen olleen 14.07.2016.


Stone Cali-Belgique IPA, 6,9% (tölkki, Saksa)

Tuoksusta on tässäkin havaittavissa kukkaista hedelmäisyyttä, selvä belgityylinen hiivaisuus. Lisäksi tulee kukkaishunajaa ja miedosti sitruksista humalaa. Tuoksu on edelleen hyvä, joskin ei niin utuinen muistikuvien mukaan. Tässä hiiva tulee puhtaana ja kirkkaana. Joka tapauksessa hiivavetoinen tuoksu, humala taustalla mietona.

Maussa sen sijaan humala ottaa enemmän roolia katkeran greipin muodossa. Hiiva on kyllä alussa mukana tuoden makeahkoa hedelmäisyyttä, mutta humala kuivattaa jo ennen puoliväliä makuprofiilin greippisäksi. Jälkimakua kohden kuivuu entisestään ja humala saa hieman multaistakin otetta. Tämä on muistikuvien perusteella kuivempi kuin aikanaan maistettu versio. Myös "suodatetumman oloinen runko". Silti ihan hyvää ja tykkään enemmän kuin Stone perus IPAsta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti