16 huhtikuuta 2015

Tulli ratsasi mushimaltin paketin – tarkistiko Seppo mitä olutta kannattaa tilata ;)

Tilasin viikko sitten tulevaan kotitastingiin laatuoluita internetin syövereistä – pieni, alle kahdenkymmenen pullon tilaus, jossa muutama olut kellarisäilytykseen ja muutama maisteluun. Yksi pienehkö laatikko tuli noin viikossa lähipostiin. Pakettia noudettaessa huomasin, että Tullin pojat ja tytöthän olivat kurkanneet olutharrastajan pakettiin, että mitähän olutta sitä kannattaisi tilata. Nyt on ainakin laadukkaiden oluiden nimet Tullilla, joten ei muuta kuin tilaamaan. Noh ei sitä viitsi joka viikko virkamiehiä kiusata, työtänsä vaan tekevät.




Noin kuukausi takaperin olin kuitenkin Tulliin yhteydessä, sillä muutama asia jäi askarruttamaan Seppo Raitolahden haastattelussa Kaleva-lehdessä. Tämähän ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun Tullin virkamiehiä haastatellaan asian tiimoilta, mutta olen huomannut tietynlaista lieventymistä "tullipropagandaan". Niin tai näin, nyt en ala taas jauhamaan nettitilaamisen laillisuudesta (joka toki on laillista kaikin puolin), vaan nyt halusin tietää vastauksen kysymykseen, joka tuli mieleeni oheisesta Seppo Raitolahden kommentista Kaleva-lehden julkaisussa (lainaus julkaisusta):
Raitolahden mukaan suurin osa verkkokaupoista ei kuitenkaan maksa veroja Suomeen.
– Toiminta perustuu nimenomaan siihen, että Suomen verot jätetään maksamatta. Näitä, jotka ovat rehellisiä ja jotakin maksavat, on maksimissaan parisenkymmentä toimijaa, Raitolahti arvioi. 
Hänen mukaansa tusinalla verkkokauppiaista on Suomessa veroedustaja, joka maksaa alkoholiverot myyjän puolesta.
– Lisäksi muutama maksaa ainakin joistakin lähetyksistään veron kertaluontoisesti.
Minulle tästä tuli mieleen, että miksi Tulli ei ylläpidä ja julkaise listaa alkoholia myyvistä verkkokaupoista, jotka tiedetään maksavan verot asianmukaisesti? Ainakin tuosta kommentista tuli mieleen, että jonkinmoinen lista täytyy kuitenkin olla olemassa. Vai onkohan? Toki Tullin luulisi tietävän, jos jollakin verkkokaupalla on veroedustaja rekisteröity Suomeen.


Puhelin kauniiseen käteen ja ei muuta kuin soittoa Tulliin. Tehtävä osoittautui kuitenkin melko haastavaksi, sillä sain soitella ainakin toistakymmentä puhelua, kunnes vihdoin pääsin juttusille asiasta enemmän tietävän henkilön kanssa. Seppo itse oli tuolloin sairaslomalla, joten häntä en päässyt jututtamaan. Puhelimessa minulle ei suoraan osattu kuitenkaan vastata, vaan kysymääni piti pohtia isommassa porukassa Tullilla. Ei tavallaan uskallettu antaa vastausta – eivät varmaan itsekään tienneet kuinka asia on. Sain kuitenkin positiivisen kuvan siitä, että mahdollinen lista olisi saatavilla myöhemmin.

Lopputulemana minua kuitenkin pyydettiin olemaan kirjallisesti yhteydessä "virallista tietä pitkin". Lähetin sähköpostilla asiasta selvityspyyntöä, johon sain myöhemmin vastauksen:
Hei!
Tullilla ei ole velvollisuutta eikä mahdollisuuttakaan ylläpitää "laillisten toimijoiden" listaa julkisuudessa. Veroedustajia koskevat tiedot ovat valmisteverotuslain mukaan salassa pidettäviä. Veronmaksua koskevia asioita tulee kysyä suoraan myyjältä.
Jotenkin tämän sähköpostin olemuksesta tunsin saavani vain "rivivastauksen", ja ettei asiaa loppujen lopuksi oltu edes käsitelty. Olin näin ollen uudelleen yhteydessä, tällä kertaa suoraan henkilöön jonka kanssa puhelimitse asiasta aiemmin keskustelin, ja kysyin oltiinko asiaa lainkaan otettu esille Tullin sisäisesti, niin kuin oltiin aiemmin luvattu. Tätä vastausta joutuikin hieman odottelemaan, mutta viikkojen odottelun jälkeen sain sentäs vastauksen.
Valmisteveroneuvonnan teille lähettämä vastaus vastaa sisällöltään Tullin internetsivuilla olevaa ohjeistusta asiassa. Alla linkki alkoholin nettitilaamista koskeviin usein kysyttyihin kysymyksiin. 
Tulli - usein kysyttyä
Käsitellessään pyyntöänne valmisteveroneuvonnassa on varmasti käyty asia läpi ja arvioitu, onko olemassa olevia linjauksia aiheellista muuttaa ja onko Tullin mahdollista toimittaa pyytämiänne tietoja. Asian käsittelyn yhteydessä on todettu, ettei Tullilla edelleenkään ole velvollisuutta eikä mahdollisuutta ylläpitää ns. laillisten toimijoiden listaa julkisuudessa. Nettimyyjän internetsivujen muuttuessa myös myyjän status voi hetkessä muuttua etämyyjästä muuksi myyjäksi. Valitettavasti Tulli ei voi toimittaa teille pyytämäänne listausta. 
Valmisteverotusta varten annetut tiedot ovat salassa pidettäviä ja salassapitovelvoite kattaa myös veroedustajia koskevat tiedot. Halutessanne teillä on tietysti mahdollisuus kysyä nettikaupoilta suoraan, onko ko. nettimyyjä nimennyt veroedustajan Suomeen. Ostajan kannalta olennaista on, mitä myyjä nettisivuillaan lupaa tehdä, vakuuttaako esim. maksavansa verot ja minkä verojen myyjä kertoo sisältyvän kauppahintaan.
Listoja ei siis ole mahdollista saada, koska ne ovat salassa pidettäviä. Sinänsä outoa – miksi joka vuosi iltapäivälehdet julkaisevat aukeamien kokoisia julkaisuja suomalaisten verotiedoista isojen otsikoiden kera, mutta tällaista veroedustajatietoa ei voida julkaista? Siis edes sillä tasolla, että onko tietyllä yrityksellä ylipäänsä edustajaa – kyllä / ei ole. Ihme säädäntöä taas.

Näissä riitti Tullille ihmeteltävää

8 kommenttia:

  1. BeerBaboon16/4/15 22:33

    Samanlainen lappu tuli Etre Gourmetin paketin mukana tänään.

    VastaaPoista
  2. Kuin myös toissapäivänä Firma-Bierin paketin mukana.

    VastaaPoista
  3. Kyseisen lehden nimi on Kaleva, ei Kalevala, kuten useaan kertaan jutussa väitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomautuksesta. Korjasin tekstiin.

      Poista
  4. Tuliko oluista siis joku tietty summa mikä vaaditaan maksettavaksi vai miten tuossa toimitaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vaadi maksettavaa, laittavat vain tuollaisen pelote/säikytyslapun jonka voi jättää huomioimatta.

      Poista
  5. Eivät tietenkään uskalla laittaa asianmukaisten nettikauppojen listaa julkisuuteen koska sehän se viimeistään räjäyttäisi nettimyynnin Alkon mädästä monopolikatosta läpi kun massojen syvät ja viinanhimoiset rivit ryntäisivät ilta-aasien artikkelien innostamina hintavertailuja tekemään.

    Se olisi se paikallisen riistomonopolin viimeinen niitti.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista